Arkistot kuukausittain: helmikuu 2013

Uutta karttamateriaalia saatu hankkeen käyttöön

Saimaa Routes -hanke on 13.3. saanut käyttöönsä merkittävää uutta karttamateriaalia, kun Mikkeli-Savonlinna-Punkaharju -vesiretkeilykartaston pohjat, Puula-Kyyvesi-Naarajoki -melontakartat ja Veskansan reitit -reittikartat saatiin hankkeen työkäyttöön. Karttamateriaalin työstäminen on täten virallisesti aloitettu.

Julkaistu kohteessa Uutisia

Observis Oy valittu seudullisen reitistö- ja palvelutietojärjestelmän kehittäjäksi

Seudullisen reitistö- ja palvelutietojärjestelmän kehittäjäksi on 7.2.2013 tarjouskilpailun perusteella valittu Observis Oy. Observis on Mikkelissä sijaitseva vuorovaikutteisten web- ja mobiilipalvelujen moniosaaja. Yhtiö on tehnyt aiempia vastaavia toteutuksia mm. Korkeasaareen, Jurassic Rockiin sekä Etelä-Savon Pelastuslaitokselle. Yhtiö erikoistuu eritoten keskustelevien ja havainnoivien

Julkaistu kohteessa Uutisia

Saimaa Routes -hanke käyntiin 1.1.2013

1.1.2013 on aloitettu uusi Saimaa Routes -hanke. Saimaa Routes on Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy:n hallinnoima kehittämisohjelma, jonka tavoitteena on kehittää Mikkelin seudun ja Etelä-Savon virkistys- ja vapaa-ajantoimintaa parantamalla asukkaiden ja alueen matkailijoiden tietoisuutta käytettävissä olevista reitistöistä ja näiden varsilla

Julkaistu kohteessa Uutisia