Safesaimaa klusteri

Ympäristöturvallisuuden klusteri (Safesaimaa) on EAKR -rahoitteinen hanke. Klusterin toiminta käynnistyi vuonna 2012, ja hankkeelle on myönnetty jatkoaikaa vuoden 2014 loppuun saakka.

Safesaimaa on ympäristöturvallisuuden yhteistyöklusteri, joka koostuu alan yrityksistä, viranomaisista ja julkisen sektorin toimijoista, tutkimus- ja koulutuslaitoksista, sekä analyysipalveluiden tuottajista.


Missio

Safesaimaan toiminnan keskeisiä tavoitteita ovat:
- Luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille 
-   Mahdollistaa uusien työpaikkojen syntyminen
- Kehittää alan yritysten, julkisten tahojen ja kansalaisten tarpeisiin perustuvia yhteistyöhankkeita
-   Lisätä alueellista ympäristöalan osaamista ja innovaatioita sekä edistää ympäristöturvallisuutta sen kaikilla tasoilla. 
- Lisätä klusterin ja toimijoiden tunnettuutta kansallisesti ja kansainvälisesti.


Visio 2017 

Aktiivisen kehitystoiminnan tuloksena on syntynyt uusia yrityksiä sekä se on houkutellut yrityksiä ja tutkimuslaitoksia siirtämään toimintojaan Mikkelin seudulle. 

Safesaimaa klusterin toimijat ovat saaneet merkittävää lisäarvoa omalle toiminnalleen ja pystyneet näin luomaan uutta liiketoimintaa.

Safesaimaa on tunnettu ja tunnustettu kansallinen ja kansainvälinen toimija sekä keskeinen yhteistyökumppani EU:n alueella ja sillä on vahvaa osaamista muun muassa puiteohjelmiin liittyvistä kehityshankkeista.

Safesaimaa strategiset tavoitteet